työnohjaus
Tarjoan yksilö- ja ryhmätyönohjausta kymmenen vuoden kokemuksella. Olen ohjannut työntekijöitä ja vapaaehtoisia sosiaali- ja terveysalalla, järjestöissä, rikosseuraamusalalla ja poliisitoimessa.
Olen STOry:n (Suomen työnohjaajat ry) jäsen.
Olen traumapsykoterapeuttikoulutukseni myötä perehtynyt myös sijaistraumatisoitumisen ja myötätuntouupumisen kysymyksiin. Vaikka työnohjaus ei ole terapiaa, se voi parhaimmillaan sisältää myös terapeuttisia elementtejä.
Työnohjauksissani on läsnä ihmiselämän kokonaisuuden kaari - ajatus siitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Näen tärkeänä tutkia yhdessä ohjattavan kanssa työn perustehtävää, rakenteita, johtajuutta ja erilaisia vuorovaikutussuhteita.
Kiinnitämme huomiota mm. siihen, kuinka jaksaa työssä työkykyisenä ja uudistuvana alati muuttuvissa olosuhteissa. Miten huomioidaan työn henkinen kuormittavuus ja mahdollinen sijaistraumatisoituminen sekä vahvistetaan työssä viihtymistä ja työtyytyväisyyden kasvua.
Joitakin referenssejä työnohjausuraltani
Romano missio - yksilö- ja ryhmätyönohjaus sekä kehittämispäivät ja konsultaatio
Liikkuva poliisi - esimiestyönohjaus sekä konsultaatio liikkuvan poliisin lakkauttamisprosessissa
Rikosseuraamuslaitos - perheosaston ryhmätyönohjaus
KRIS-Tampere - ammattilaisten ja vertaisten ryhmätyönohjaus
Tampereen seurakuntayhtymä - ryhmätyönohjaus
Vantaan Turvakoti ry - ryhmätyönohjaus
A-klinikkasäätiö - ryhmätyönohjaus